Kokoonnuimme jo toistamiseen Maybe Little tiimin voimin yhteiseen treenipäivään Johannan opastuksella. Osallistumaan pääsivät kaikki M-pentueen pennut, sekä molemmat yhteistyökoirani, jotka ovat tuotu jalostuskäyttöä silmällä pitäen ulkomailta.

Kasvattajana pidän erittäin tärkeänä, että pääsen seuraamaan kasvattieni, sekä yhteistyökoirieni kehitystä aikuisiksi dobermanneiksi ja näkemään niitä mahdollisimman paljon erilaisissa tilanteissa. 

Olen erittäin tyytyväinen kaikkiin pentuihin niin luonteen kuin ulkomuodonkin osalta. Omistajat ovat tehneet hienoa työtä pentujen kanssa ja tästä on hyvä jatkaa harjoituksia eri lajien parissa. Seuraavat tiimipäivät ovat jo suunnitteilla, ja toivottavasti kevään pentueen myötä myös tiimimme kasvaa uusilla jäsenillä!

Päivän tunnelmia pääsetkatsomaan alla olevasta painikkeesta!